LÖWCHENIN HISTORIA

Löwchenin historia Löwchen eli pienileijonakoira on vuosisatoja vanha seurakoira, jolla ei ole ollut mitään erityistä käyttötarkoitusta. Löwchen onkin yksi maailman vanhimpia seurakoira rotuja. Alun perin Löwchen on elänyt myös hyvin itsenäisesti Välimeren saarilla, kerjäten ja varastellen ruokansa, kuten eräillä eristäytyneillä saarilla Itäisellä välimerellä maatiaiskantoina vielä 1980 luvulle saakka. Koirat levisivät laivojen mukana jo foinikialaisten mukana koko välimeren alueelle. Löwcheniä voidaankin pitää bichon rotujen kantamuotona.

Vaikka kyseessä oli puhtaasti seurakoira pitää ehdottomasti muistaa, että olosuhteet vuosisatoja sitten olivat huomattavasti kovemmat ankeammat, kuin nykyisin. Niinpä koirien tuli selvitä kylmissä ja kolkoissa olosuhteissa. Ne olivat ketteriä, vankkoja koiria, jotka selvisivät hengissä erilaisista koettelemuksista kehittyen ja vakiinnuttaen asemansa vuosisatojen kuluessa. Tyypin vakiinnuttua eristyneillä Välimerensaarilla koirat kulkeutuivat Manner-Eurooppaan mm. ristiretkeläisten mukana. Vasta tällöin koirat pääsivät nauttimaan helpommista elinolosuhteista, hovien yltäkylläisyydestä, ruuan hankinnan helppoudesta ja lämmöstä.

Löwchneiä ei tule kuitenkaan sekoittaa myöhempiin kääpiökoiriin, jotka nimenomaan jalostettiin yltäkylläisyyden keskellä aateliston ja kuninkaallisten toimesta. Nämä koirat olivat usein liioitellun pieniä ja keveitä, ne eivät tarvinneet pohjavillaa jne. Löwchen onkin ajallisesti ja kulttuurihistoriallisesti aivan toisenlaisissa olosuhteissa kehittynyt koira. Alun perin se kehittyi ikään kuin itsestään niukoissa olosuhteissa ja on ensimmäisiä Eurooppalaisia kääpiökoiria. Löwchenin levitessä Manner-Eurooppaan mm. ritareiden mukana ehdoton edellytys sen selviytymiselle ja säilymiselle oli tietty liioittelematon vankka maatiaismainen rakenne, voima, jäntevyys, sekä luonteen nokkeluus, avoimuus ja kekseliäisyys. Ajatelkaapa kääpiökoiraa, joka kulki hevosten jaloissa tuhansia kilometrejä. Tähän ei koirat, jotka nykyisin mielletään kääpiökoiriksi, olisi pystyneet, mutta Löwchen, terve maatiaiskääpiökoira selvisi satoja kilometrejä ritareiden rinnalla. Vielä Manner-Eurooppaan levittyäänkin Löwchen eli paitsi hoveissa, myös "rahvaan" keskuudessa, jossa se jatkoi elämäänsä kuten ennenkin, kerjäten ja varastellen ruokansa.

Löwcheniin on aikainsaatossa sekoittunut hyvin paljon erityyppisiä koiria, mutta sen yleinen olemus on säilynyt siitä huolimatta lähes muuttumattomana. Terve liioittelematon rakenne, voima, sitkeys ja jäntevyys, sekä avoin iloinen ja kekseliäs luonne ovat olleet sen selviytymisen elinehto. Näitä ominaisuuksia Löwchenin tulisi ilmentää tänäkin päivänä.

Löwchen on vuosisatojen saatossa esiintynyt useissa maalauksissa, seinävaatteissa, veistoksissa ja taideteoksissa. 1200-luvulta peräisin olevassa Amiens´in katedraalissa on kaksi kiveen hakattua täysin aidonnäköistä kohokuvaa Löwchenistä. Rodulle tyypillinen sivukuva esiintyi usein 1400-luvun seinävaatteissa. Löwchen oli Burgundin hovin naisten suosiossa ja etenkin 1600-luvulla sitä kuvattiin usein maalauksissa. Löwchen harrastajien keskuudessa tunnetuimpia maalauksia ovat varsinkin Francisco de Goyan useat työt, joissa Löwchen esiintyy. Muita huomionarvoisia taiteilijoita ovat mm. Albreht Dürer, sekä upean harjoitelman Anna de Medici:n muotokuvaa varten maalannut Justus Susterman.

1700-luvulla ranskalainen Buffon kuvasi Löwcheniä erittäin yksityiskohtaisesti luonnonhistoriallisessa kirjassaan "Histoire Naturelle" jossa painottaa sen harvinaisuutta. Samoihin aikoihin myös ruotsalainen luonnontieteilijä Linné mainitsee rodun. Löwcheniä on kutsuttu aikoinaan nimellä Bichon petit chien lion ja yhä vieläkin FCI:ssä rodun nimenä on Petit chien lion.

Toisen maailmansodan jälkeen Löwchen oli käytännössä lähes hävinnyt, mutta belgialainen rouva Bennert aloitti rodun pelastamisen. Hän haali käsiinsä kaikki, jopa kaduilla kulkeneet, Löwcheniä muistuttaneet koirat. Tämän seurauksena rotuun kulkeutui jälleen kerran uusia piirteitä. Samalla Löwchenin olemus muuttui jonkun varran siitä maatiais rodusta, jollainen Löwchen alun perin oli. Rodun pelastamisen kannalta nämä toimenpiteet olivat kuitenkin ehdottoman tarpeellisia. Kaikesta huolimatta Löwchen mainitaan vuoden 1969 Guinnesin ennätysten kirjassa maailman harvinaisimpana koirarotuna, kannan ollessa vain 40 yksilöä.

Rotu sai "uuden tulemisen" Keski-Euroopassa, kun saksalainen Dr Hans Rickert jatkoi Madame Bennertin elämäntyötä. Rickert laati germaaniseen tyyliin tehokkaan ja määrätietoisen rodunjalostusohjelman. Rotu oli alkanut kiinnostamaan myös englantilaisia Mrs Banks´ia sekä Mrs McGregor´ia. Nämä englantilaisrouvat tekivät paljon työtä säilyttääkseen eloisan eteläeurooppalaisen löwchentyypin. Jokainen tämän päivän löwchen harrastaja on kuullut kenneleistä CLUNEEN, omistaja Mrs Banks sekä LITTLECOURT, omistaja Mrs McGregor. Edistyksellisesti he lähettivät kasvattejaan ympäri maailmaa mm. pohjoismaihin ja Australiaan. Näissä maissa osattiin ja osataan arvostaa alkuperäistä löwchentyyppiä sekä suurta työmäärä, joka englannissa sen hyväksi tehtiin. Tästä syystä näiden kenneleiden koiria löytyy lähes jokaisen suomalaisen alkuperäistä löwchentyyppiä edustavan koiran sukutaulusta.

Ensimmäisenä suomalaiset saivat tutustua vuonna 1974 Englannista tuotettuun urokseen Nord Ch Cluneen Baron Maximillian, omistajana Leena Hällförs - kennel Gravelbays. Muita erityisesti mainittavia ovat kaksi kansainvälistä muotovaliota, uros Multi Ch Sjaco v.t. Agnietenhof, jonka toi Hollannista Toini ja Mauri Koivuperä - kennel Tomakon ja narttu Multi Ch Cluneen Countess Glodagh, jonka toi Englannista Leena Hällförs - kennel Gravelbays.

Useat uudet suomalaiset löwchenkasvattajat hankkivat omat kantanarttunsa Gravelbays kennelistä. Narttuja lähti mm. seuraviin kenneleihin: Kennel Mäntynummi (Int & Nord Ch Gravelbays Birjana), kennel Marisven (Nord Ch Gravelbays Bibi), sekä kennel Angel Walley´s (Fin Ch Gravelbays Larissa).

Rotu vakiinnutti asemansa 70-luvun loppuun mennessä. Vuosikymmenen vaihde toi mukanaan uusia kasvattajia, samanaikaisesti osa vanhoista kasvattajista siirtyi pois kuvioista. Jalostusmateriaalia lisättiin tuonneilla Englannista ja astuttamalla narttuja sekä Ruotsissa että Norjassa.

80-luvulla neljä kasvattajaa työskenteli rodun kehityksen eteen; Angel Walley´s - Ingrid Wiita ja Margot Wiita-Louhelainen, Chic Choix - Juha Kares, Marisven - Marita Laitinen sekä Mäntynummi - Anneli ja Yrjö Pietinen. Näiden kasvattajien työ tuotti tulosta. 80-luvun loppu oli leijoniemme todellinen valtakausi. Lukuisat eri koirat sijoittuivat ja voittivat ryhmiä, napsivat BIS-sijoituksia ja BIS-voittoja. Ensimmäinen BIS voittaja löwchen Skandivaniassa oli kullanhohtoinen Int & Nord Ch FinW-86-89 Mäntynummi Mini Evans. Ensimmäinen narttu, joka voitti BIS:n FCI maassa oli black & silver Int & Nord Ch Chic Choix Brigitte Lifar. Toinen loistokas black & silver, Int & Nord Ch Chic Choix Chic et Noir oli ensimmäinen löwchen Ruotsissa, joka voitti kansainvälisen näyttelyn ryhmän ja BIS:n.

90-luvun alussa leijonien rekisteröinnit nousivat muiden rotujen rekisteröintien mukana. Uusia tuonteja hankittiin eniten Belgiasta. Löwcheneitä tuotiin myös mm. Englannista ja jalostuskäyttöä varten liisattiin uroksia mm. Belgiasta ja Hollannista. Suomesta lainattiin uroksia jalostukseen useisiin Euroopan maihin kuten Saksaan, Hollantiin ja Tanskaan.

2000-luku on tuonut mukanaan uusia nuoria kasvattajia ja Suomeen tuodaan yhä jalostusmateriaalia niin Britanniasta, Yhdysvalloista, Keski-Euroopasta, kuin pohjoismaistakin.